Kaupungin Aika

Pohjois-Vietnam on edelleen rennollekin reissaajalle hankalampi pala Kaakkois-Aasiaa kuin esimerkiksi uudeksi Kanariaksi kohonnut Thaimaa, mutta toki länsimaisellekin matkustajalle olennaisesti lempeämpi A.D. 2008 kuin esimerkiksi 40 vuotta sitten.

Laajemman turistiaallon vielä odotellessa lähtökuopissaan omatoimimatkailijalla on hetkensä. Hinnat ovat kohdallaan ja ilmassa on asiallista seikkailun henkeä. Toisaalta globetrotter saattaa kohdata ongelmia Vietnamiin pääsyn kanssa jo kotona Suomessa.

Vaikka Vietnamiin pääsy on viime vuosina helpottunut huomattavasti, yli viidentoista päivän maassa oleskeluun vaaditaan viisumi. Ja jos vietnamilaiset ovatkin ”länsimaalaistaneet” käytäntöjään, osataan Suomessa pitää vanhoja hankalia systeemejä yllä. Matkatoimistosta ilmoitettiin, että saadakseen viisumin pitäisi passi ja hakemuskaavakkeet lähettää Tukholmaan, siellä kun sijaitsee lähin konsulaatti. Kallista ja hankalaa, mutta pakkohan se on. Ollessani jo Tukholman-kuori taskussa piikitettävänä alueen eksoottisia pöpöjä vastaan, lääkäri kertoi olevansa itsekin lähdössä Namilaan ja hankkineensa viisumin kätevästi Helsingin Aleksanterinkadulta. Siella on ollut Vietnamin konsulaatti jo kaksi vuotta. Työkseen Vietnamiin lentoja myyvä matkatoimisto ei tiennyt asiasta mitään! Osasivat sentään myydä vuoden voimassa olevat lennot yhdeksällä sadalla, kun keskimäräinen hintapyyntö on 1500:n luokkaa. Matkatoimiston kohdeosaaminen sikseen, budjettimatkailijan keskeisin hyve omatoimisen uteliaisuuden lisäksi on kärsivällisyys. Halvoilla lipuilla ei yleensä pääse kummoisillekaan tuntipalkoille. Ei tälläkään kertaa.

Lento kiemurteli Pariisin ja Hong Kongin kautta Hanoihin niin, että 10 tuntia Suomesta lähdön jälkeen kone oli taas Tarton yläpuolella. In-flight -viihteestä vastasivat sentään talvisen Siperian ja Mongolian maisemat.

Ennakkovalmistautuminen auttaa
Viisumissa pitää ilmoittaa majapaikka, jonka hommasin kympillä netistä ja saman verran maksoi hoitaa joku hakemaan kentältä hotellille. Vasta kentältä otettu taksi olisi maksanut saman. Individualistit joutuvat käytännössä aina maksamaan kahden hengen huoneesta täyden hinnan, mutta hinnat ovat sen verran edulliset, ettei moinen pahemmin riso.

Koska parilla edellisellä talvehtimiskerralla tuppasi kohteissa olemaan turhankin lämmin, valitsin kohteeksi Pohjois-Vietnamin, jossa on talvella keskimäärin sopivat 20 Celsiusta. Meikäläisten paukkupakkasia vastaavat välillä tulleet 15 asteen kelit ja välillä mentiin hellerajan yli. Etelässä on talvella noin 30 ja maan keskiosissa noin 25 asteen keskilämpötilat, eli valinnanvaraa maassa riittää.

Talvi on pohjoisessa myös selvästi sateettominta aikaa. Tämän tammi-maaliskuulle osuneen vierailun aikana satoi tasan kerran. Sitä olettaisi, etta aurinko paistaisi siten käytännössä jatkuvasti, mutta ei. Yleensä Vietnamissa on talvella pilvistä tai sumuista.

Hektinen Hanoi
Olen viihtynyt mainiosti Hanoitakin (3,5 miljoonaa asukasta) isommissa kylissä, mutta Hanoi ilman Rocksia oli hiukan liikaa. Missään en ole nähnyt vastaavaa liikennekaaosta. Moottoripyörien määrä maassa on viisitoistakertaistunut talousbuumin ansiosta kymmenen vuoden aikana, ja katujen ylittäminen on kuin pelaisi venäläista rulettia pistoolilla. Mutta tietenkään se ei riitä, että kadut ovat täynnä motskareita, täytyyhän päristimet johonkin parkkeeratakin. Eli jalkakäytävät ovat täynnä niitä. Loistavaa! Kaduilla ei tee mieli kulkea koska ne ovat täynnä motskareita ja jalkakäytävillä ei voi kulkea koska ne ovat täynnä motskareita. Hermot menee moisessa!

Sen lisäksi, että moottoripyöriä on kaikkialla, niitä tyrkytetaan agressiivisesti. Jatkuva ”moto, moto!” -mantra seuraa kaduilla kulkevaa.

Lisäksi ei suostuta ymmärtämään, että ei tarkoittaa ei. ”Moto, moto!” tyrkytti yksi urpo kun kävelin ohi eräälle näkoalapaikalle. ”Moto, moto!” kuului, kun kävelin toiseen suuntaan. ”Moto, moto!” hoki iilimato vieressä lähtiessään seuraamaan. Ja viela kerran ”moto, moto!” kun rasitus tuli pienen koukkauksen jälkeen vastaan. Ettei joillekin kertakaikkiaan vaan mene jokin asia jakeluun!

Siirtyminen paikasta toiseen Vietnamissa on ylipäätään aika hermoille käypää puuhaa. Sen lisäksi, että liikenne on kaaottista Hanoissa (Saigon on kuulemma – rouva paratkoon! - huomattavasti pahempi), on se sitä maanteilläkin. Missään pain maailmaa en ole nähnyt yhtä elämää halveksivaa liikennekulttuuria. Eräskin maassa vuosia asunut, autoa työkseen ajanut länkkäri sanoi ainoaksi asiaksi mitä hän Vietnamissa kaipaa, olevan autolla ajaminen. Herra oli tasan kerran sompaillut liikenteessa vartin ja luovuttanut.

Tyrkytys Hanoissa on muutenkin jatkuvaa. Jollei kuulu ”moto, moto!”, niin kaikuu ”hello, hello!”. Kerran laskin,että minuutin aikana seitsemän eri tyyppiä tuli tyrkyttamaan jotain. Välillä tuntuu, että paikallisilla on päällä jokin hello-automaatti, joka pakottaa hokemaan sanaa aina ulkomaalaisen nähdessään.

Kaiken tyrkyttämisen ja sähläämisen keskellä positiivisinta oli prostituution loistaminen poissaolollaan. Yksinäiselle miesmatkailijalle tehdyt tarjoukset olivat harvassa ja hyvä niin.

Roistoja ja huijareita
Vietnamiin matkaavia varoitetaan kovasti huijareista ja varkauksista. Matkaopas ei suositellut matkashekkien mukaan ottamista, käteisen kantamista kaupungilla, sen jättämistä huoneeseen, eikä edes sen jättämistä hotellin safety boxiin. Jep.

Koska jokin vaihtoehto oli valittava, ja koska käteinen ei ole koskaan kadonnut farkkujen etutaskusta, otin mukaan shekkien lisäksi tonnin käteista. Parin viikon jalkeen huomasin, että 450 euroa oli kadonnut. Mieleen ei tullut ainoatakaan tilannetta missa kukaan olisi voinut pölliä rahat. No, matkabudjetti oli 2000 e/3 kk ja ylijäävät rahat, ehkä n. 200 e olisin reissun lopuksi lahjoittanut köyhille, kun liian harvoin tulee rahaa Suomessa mihinkaan keräyksiin annettua. Eipähän tarvitsisi leikkiä hyväntekijää.

Muutaman päivän kuluttua oli havinnyt satku. Nyt sai riittää! Joko heitän rahaa unissani ikkunasta tai joku käy yöllä huoneessani. Laitoin kaksi laukkua oven eteen niin, että ovea olisi mahdotonta sulkea ulkopuolelta ja laittaa avatessa pudonnut ylimmäinen kapsäkki toisen päälle. Saisipa selville, jos joku käy yölla huoneessa. Ja kukas se oli aamuyöllä aukinaisella ovella nolona sähläämässä kuin hotellin toinen tyontekija! Oli kuulemma ”siivoamassa”. Jep, meikäläisen taskuja. Viidelta aamulla siivoaminen ilman mitään välineitä kuulostaa tosi vakuuttavalta. Tyyppi oli käynyt muutaman kerran myöhään illalla koputtelemassa ovella, josko saisi ottaa huoneen jääkaapista juotavaa. Eli jos olisi jäänyt kiinni huoneen sisältä olisi voinut selittaa olevansa vain juomaa hakemassa. Hyvä alibi.

Seuraavana päivänä menin poliisille raportoimaan asiasta, mutta eihän siitä minulle mitään hyötyä ollut. Joutuupahan edes voro maksamaan osan saaliistaan lahjuksina virkavallalle. Lentava slogan kuuluukin: Vietnam police – best money can buy!

Ai niin! Vietnam!
Pohjoisessa matkustavat matkustavat yleensa vuoristossa Sapassa, jossa käyneet kehuivat sitä kovasti. Talvisin siellä on tosin lämmintä, päivälläkin vain reilut 10 astetta, eikä lumikaan ole tuntematon luonnonilmio. Vuoristoon mielivän kannattaa siis pakata reppuunsa tanakampiakin kuteita.

Muutaman tunnin päästä Hanoista löytyy vuoriston light-versio, ainoastaan parin sadan metrin korkeudella olevia kaupunkeja samalta alueelta, jos haluaa mennä ihmettelemään ”vuoristoheimojen” elämää.

Jokseenkin pakollinen kohde Vietnamissa on Halong Bay, joka saa Turun saariston näyttämään lavuaarissa kelluvalta roskaläjältä. Yleensä reppumatkailijatkin ostavat Hanoista alueelle parin päivän retken, koska se tulee maksamaan saman verran kuin jos hoitaisi omatoimisesti matkat ja hotellin.

Koska aioin viipyä alueella pitempään, otin päiväretken saarten pääkaupunkiin Cat Baan ilman majoitusta. Bussi satamaan ja laiva upeata tippukiviluolaa ihastelemaan maksoi reilun kympin.
- Ai niin, laiva jättää satamaan, joka on kolmenkymmenen kilometrin päässä kaupungista, muisti matkatoimiston typy maksettuani. Vaan ei hätää, pääsisin kylla ryhmäni bussilla perille, jos maksaisin oppaalle vajaat pari euroa.

Laivassa käy ilmi, ettei minulle ole bussissa tilaa! Loistojuttu! Pimeä tulossa ja kamojen kanssa kolmenkymmenen kilometrin päässä saaren ainoasta kaupungista! Onneksi satamasta loytyi prätkäkyyti vitosella.

Jotkut yrittivat maksaa bussikuskille, jonka autosta löytyi ylimääräista tilaa, mutta kuski ei suostunut ottamaan kyytiin. Hintavampia kyytejä kärkkyvät mopopojat vetävät kuulemma turpiin jos kuskit kuokkivat apajilla.

Huokea hotelliviidakko
Cat Ba -saarelle tuli sähköt vasta kymmenen vuotta sitten, ja sen jälkeen se on muuttunut täysin. Ennen sähköjä siellä oli yksi hotelli, nyt niitä on vieri vieressa. Maan hinta on noussut kymmenkertaiseksi. Meren ranta on täynnä, mutta se ei lopeta rakentamista. Pienempien hotellin omistajat rakentavat kehnoja kyhäelmiä jotka myydään ja puretaan, jonka jälkeen tilalle rakennetaan suurempi ja korkeatasoisempi hotelli.Kesällä paikka on aivan ummessa,mutta talvella paikalla ei harhaile kuin muutama turisti ja hinnat ovat vähintään kolme kertaa halvemmat. Talvella kahden hengen huone kera satelliitti-TV:n ja parvekkeen merinäköalla maksaa kaksi euroa per naama! Lisäksi pari upeata rantaa on käytännössä täysin autiona. Tosin pilvisella ilmalla voi olla liian kylma löhöilyyn, sitä kaipaavien kannattaa tulla saarelle marraskuussa, kun saarella on aivan yhtä hiljaista ja halpaa, mutta lämmintä on vielä 25 astetta.

Jos haluaa nähdä ”aitoa” Vietnamia, Haiphong parin tunnin päässä Hanoista on oiva paikka. Vaikka siellä on puolitoista miljoonaa asukasta, liikenne on miellyttävän rauhallista, eikä kaupungissa ole turisteja ollenkaan.

Ammattimatkaajien kohde
Artikkeli voi vaikuttaa pelkältä valittamiselta. Vietnam on ihan OK, mutta hintatason ja ilmaston (ja nehän yleensa riittävät!) lisäksi ei tule mieleen mitään erityisen positiivista kerrottavaa. Maa vertautuu väkisinkin lähialueen Thaimaaseen ja Laosiin. Ensimmäinen on huomattavasti ystävällisempi ja jälkimmäinen rauhallisempi. Joku kertoikin lukeneensa, että ainoastaan 5 % matkailijoista aikoo palata uudestaan Vietnamiin.

Hintatasonsa vuoksi (Vietnamissa on mm. maailman halvin kalja-lasillinen, hanakalja maksaa 10 senttia!) alue vetää puoleensa elämäntapamatkustajia. Ainakin osan tämän jutun kuvista ottanut aussi Damon Antonio oli tullut maahan fillaroiden seitsemän kuukautta Malesiasta.

- Huomasin yhtenä päivänä, etten pidä työnteosta, jäbä perusteli päätöstään. Neljafemma jenkki taas on matkustanut viimeiset 15 vuotta myytyään asuntonsa avioeron yhteydessä. Päteviä syitä molemmat…
Myös Vietnamin sota tuo turisteja. Tai siis Amerikan sota, miksi paikalliset järjettömyyttä luonnollisestikin nimittävät. Pahimmat rytäkät käytiin etelässä, joten sotaa ei pohjoisessa huomaa ehkä muuten, kuin että vanhaa arkkitehtuuria (ja vanhuksia) löytyy todella vähän.

- Amerikkalaiset pommittivat kaiken paskaksi! puuskahti maassa asuva mieletöntä tuhoamista ja tappamista sodassa, jossa kylvettiin enemmän pommeja kuin koko Toisessa Maailmansodassa.
Mutta eivät jenkit aivan yksin sotineet. Harvoin muistetaan Australian aseveljeys.
- Oletko käynyt Vietnamissa aikaisem min? kysyin eräältä seitsenkymppiselta aussilta.
- Kyllä, kerran, 34 vuotta sitten…
- Sehän siis tarkoittaa… Haluatko puhua siitä?
- En… vastasi mies ääni väristen kyynelten tullessa silmiin.
Jenkkiveteraanit käyvät etelässä muistelemassa ”vanhoja hyviä aikoja” samoin kuin meikäläiset Kannaksella. Pohjoisessa ei sotaturismia näy.

Bisneskasvoinen kommunismi
Vietnam on harvoja jäljellä olevia kommunistivaltioita, siis periaatteessa. Käytännössä sitä ei huomaa netin sensurointia lukuunottamatta. Kukaan ei pukeudu kommari-uniformuun ja markkinatalous jyllää niin, että vaikka elintaso nousee kohisten, hinnat eivät, koska kilpailu pitää ne alhaisena. Olojen avautumisen myötä maahan on hiljalleen löytänyt tiensä jo sangen moni länsimainenkin yrittäjä. Vietnamissa elämisen ja olemisen alkuhankaluutta ja asumisen lopulta helppouta kuvailee uusiseelantilainen Graeme Moore, 54, joka pitää baaria Cat Bassa ja on naimisissa paikallisen kanssa.
- Minulla kesti puolitoista vuotta, ennen kuin avioliittomme hyväksyttiin. Aina oli puutteita jossain kaavakkeessa, ja kun se vihdoin kelpasi viranomaisille, löytyi uusi kaavake täytettäväksi. Jossain vaiheessa meille vain ilmoitettiin, että nyt olette naimisissa. Tosi romanttista.

Työnteko on sujunut ”kommunistisessa” Vietnamissa sutjakkaasti, kun oppinut paikallisten tavoille.
- Aluksi mikään ei edistynyt, mutta kun älysi antaa rahaa oikeille ihmisille, kaikki alkoi sujua kuin rasvattuna. Ainoa asia, jolla ei rahasta selviä, on varmaan murha.
Vaan mika on parasta Vietnamissa?
- Usko tai älä - vapaus! Täällä voi tehdä mitä haluaa. Ja jos ei mene kadulle huutamaan hallituksen vastaisia iskulauseita, ei nykyinen järjestelmä hankaloita elämää millään tavalla.

– Ari Peltonen